Etusivu KaavoitusVireillä olevat kaavatValtatie 6 eteläpuolen alueKaksoisraiteen ja Paraistentien asemakaava
Valitse taso

Ihalainen, kaksoisraiteen ja Paraistentien itäpuolen asemakaavan muutos

Asemakaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa kaksoisraiteen rakentaminen Ihalaisen kaupunginosan rata-alueelle Lappeenrannan liikennepaikan ratasuunnitelman mukaisesti. Rataosuudelle on tulossa myös uusi huoltotieyhteys, jonka takia nykyistä rautatiealuetta on levennettävä Paraistentien suuntaan. Lisäksi Paraistentien ja radan välisen asuinalueen asemakaavaa päivitetään huomioiden alueen maanomistajien tarpeet, sijainti kaivos- ja teollisuusalueen sekä liikenneväylien läheisyydessä. Kaavoituksessa tarkastellaan rautatiealueen laajennuksen vaikutusta Paraistentien varren alueen maankäyttöön ja asukkaisiin. Suunnittelun lähtökohtia ovat rakennettuun kulttuuriympäristöön ja luonnonympäristöön liittyvät arvot sekä tie- ja raideliikenteen melu- ja tärinävaikutukset.

Asemakaavan muutos koskee Ihalaisen kaupunginosassa olevaa rautatiealuetta sekä sen ja Paraistentien välistä aluetta. Kaavaa-alueeseen kuuluu Paraistentien ja radan välinen kortteli 2, jossa sijaitsee mm. Vierasmaja, Virelä sekä viisi asuinkäytössä ollutta rakennusta. Lisäksi alueeseen kuuluu osa virkistysalueesta ja Kalkkipaadenraitista sekä rakentamaton asuinpientalokortteli osoitteessa Paraistentie 22.

Asemakaavaa laaditaan rinnakkain Lappeenrannan liikennepaikan ratasuunnitelman kanssa, joka on osa Luumäki-Joutseno rataosuuden välityskyvyn parantamisen ja nopeuden noston hanketta. Rataosuus kuuluu yleiseurooppalaiseen TEN-liikenneverkkoon. Rataosuuden ratasuunnittelualue on noin kaksi kilometriä ulottuen Mustolan satamaraiteen erkanemasta Vanhan Viipurintien itäpuolelle. Ratasuunnittelun tavoitteena on mm. parantaa rataosan välityskykyä sekä palvelutasoa ja toimintavarmuutta. Lisäksi Vanhan Viipurintien silta uusitaan ja sen viereen rakennetaan uusi silta. Ratasuunnittelun aloittamisesta on kuulutettu 29.11.2024. Ratasuunnitelmasta lisätietoa Väyläviraston verkkosivuilla: Lappeenrannan liikennepaikka, ratasuunnitelma; Lappeenranta.

Asemakaavan kulku

Aloitusvaihe (menossa)

Aloitusvaiheessa laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma, selvityksiä sekä kerätään lähtötietoja, tavoitteita ja kehittämisideoita alueen asukkailta. Lähtötietojen keräämisen ja selvitysten valmistumisen  jälkeen laaditaan alustavia kaavaluonnoksia alueelle.

Vuorovaikutustilaisuus 25.3.2025 yhdessä Väyläviraston rautatiesuunnitelman kanssa.

Luonnosvaihe

Luonnosvaiheessa virallinen kaavaluonnos tulee nähtäville ja siitä voi jättää mielipiteen. Luonnoksen nähtävilläolosta ilmoitetaan osallisille kirjeellä.

Ehdotusvaihe

Ehdotusvaiheessa kaavaehdotus tulee nähtäville ja siitä voi jättää muistutuksen. Nähtäville asettamisesta tiedotetaan lehtikuulutuksella ja kirjeitse ulkopaikkakuntalaisille.

Hyväksymisvaihe

Kaupunginhallituksen (tarvittaessa) ja kaupunginvaltuuston käsittely (AKL 52 §). Tiedottaminen hyväksymispäätöksestä (AKL 67 §).

Asukastilaisuudet ja vuorovaikutus

Osallistuminen

Kaavaprosessiin liittyen on järjestetty asukastilaisuus Lappeenrannan liikennepaikan - rata-suunnitelmasta 25.3.2025. Tilaisuudessa on käsitelty myös asemakaavamuutokseen liittyviä asioita.

Nähtävillä olevasta kaavasta voi jättää mielipiteen tai muistutuksen osoitteella Lappeenrannan kaupunki, elinvoima ja kaupunkikehitys, kirjaamo, PL 38, 53101 Lappeenranta tai kirjaamo@lappeenranta.fi.

Osallistuminen

Asemakaavan nähtävillä olosta ilmoitetaan erikseen lehtikuulutuksilla Etelä-Saimaassa sekä näillä sivuilla.

Nähtävillä olevasta kaavasta voi jättää mielipiteen tai muistutuksen osoitteella Lappeenrannan kaupunki, elinvoima ja kaupunkikehitys, kirjaamo, PL 38, 53101 Lappeenranta tai kirjaamo@lappeenranta.fi.

Lisätietoja osallistumisesta

Suunnitellut osallistumistilaisuudet sekä perustiedot kaavahankkeesta esitetään osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Osallistua voi monella tavalla, esimerkiksi ottamalla yhteyttä kaavoittajaan, osallistumalla tiedotus- ja keskustelutilaisuuksiin tai esittämällä mielipide kaavasta sen ollessa nähtävillä. Osallistuminen yleis- ja asemakaavoituksessa -oppaasta löydät lisää tietoa muun muassa kaavoituksesta tiedottamisesta ja osallistumisen eri tavoista: Osallistuminen kaavoituksessa-opas.

   

Sijainti

Alue rajautuu pohjoisessa Poikkitiehen, idässä Nordkalkin kaivos- ja teollisuusalueeseen ja etelässä Mustolan satamaraiteen ja karjalanradan erkanemaan. Lounaassa kaava-alue rajautuu Mäntylän entiseen sairaala-alueeseen ja Mikontien kiinteistöihin ja lännessä Paraistentiehen. Kaavamuutosalueen pinta-ala on 19,36 hehtaaria.

Yhteyshenkilöt

Kaavasuunnittelija Tiia Sillgren puh. 040 663 25252

Asemakaava-arkkitehti Matti Veijovuori puh. 040 660 5662

Kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä puh. 040 653 0745

etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Liitteiden sisältö kuvattuna

Asemakaavaselostuksessa esitetään kaavan tavoitteiden, eri vaihtoehtojen ja niiden vaikutusten sekä ratkaisujen perusteiden arvioimiseksi tarpeelliset tiedot.

Havainnekuvalla selvennetään kaavakartan suunnitelmaa.

Kaavakartta on kaavapiirros, jossa esitetään alueen maankäyttö. Kartta pitää sisällään myös ohjeet symbolien lukemiseen.

Kaavamuutoshakemuksella tehdään aloite kaavan laatimisesta tai muutoksesta.

Kuulutus, jolla ilmoitetaan kaavojen vireille tulosta, nähtäville asettamisesta, voimaantulosta ja erilaisista tiedotus - ja yleisötilaisuuksista.

Osalliset pitää sisällään kaikki maanomistajat sekä ne ihmiset, joiden asumiseen, työntekoon, tai muihin oloihin suunnitelma saattaa huomattavasti vaikuttaa. Osallisia voivat olla myös viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaan suunnittelu liittyy.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, josta selviää se, miten vuorovaikutus järjestetään, ja miten kaavan vaikutuksia on tarkoitus arvioida. Siinä kerrotaan myös hankkeen lähtökohdat, tavoitteet, aikataulu ja määritellään kaikki hankkeen osalliset.

www.lappeenranta.fi

 

 

Käyntiosoite: Villimiehenkatu 1
Postiosoite: PL 11
53101 Lappeenranta
Puhelinvaihde: 05 6161

Saat tarvittaessa neuvoja sivuston käytössä asiakaspalvelukeskus Winkistä, puh. 05 616 2220 tai sähköpostilla winkki@lappeenranta.fi .